sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Syksyinen sunnuntai

kahvimylly, kangasservetit ja lasitölkki
Tänään on ollut masentavan synkeä syyspäivä. Kelloja siirrettiin ja on ollut hieman sekava olo. Pimeä tulee ihan liian aikaisin. Nyt kaipaisi hieman lunta maahan antamaan valoa.
Lähdin aamusta kiertelemään muutamia kirppiksiä ja piristykseksi sieltä onneksi löytyikin muutamia kivoja juttuja, kuten esim. tuo ihana kahvimylly, neljä kangasservettiä sekä lasipurkki. Vaatteet ei niinkään enää oikein jaksa innostaa ja huomasin tonkivani kaikki lattian rajassa olevat lootat koittaen löytää kaikkea ihanaa vanhaa ja ehkä hieman tuunattavaakin tavaraa.  Voi, kun joskus pääsis jonkun vanhalle ullakolle, missä kaikki aarteet olisivat vuosia vain odottaneet noutajaa... Valitettavasti turhan moni tietää vanhan tavaran arvon tai ne jotka eivät ymmärrä, kiikuttavat kaikki suoraan roskikseen...
Ensi viikko tulee olemaan ompelu-/askarteluviikko. Vihdoin ehdin ottamaan työn alle keskeneräisiä juttuja ja mielessä pyörii vaikka kuinka monta uutta ideaa. Niistä lisää myöhemmin...

torstai 28. lokakuuta 2010

Kiireen keskellä



Päivä on ollut niin työntäyteinen, etten ole ehtinyt töissä edes koneelle. Halloweenin siivoukset saavat nyt hetken odottaa. Kotikalja on pullotettu ja kaljamäskistä tehty sämpylätaikina on kohoamassa. On aika istahtaa taas soffalle ja hengähtää hetki. Kunhan tämä viikko on pulkassa niin koitan saada hetkisen aikaa valokuvauksille ja sunnuntaina toivon ehtiväni pyörähtämään kirpparillakin. Ties mitä ihanuuksia sieltä taas löytyykään. Nyt hetki tallennusten katselua.

Kuvia kodistani...

keittiön saareke

pukuhuone

takkahuone
ruokailuhuoneen kello

Näin se sitten on korkattu...

Hahaa! Eipä olisi uskonut meikäläisestä, että näin sitä vaan hurahdetaan blogia pitämään. Ensin oli facebook ja siitä se sitten lähti. Nyt on tullut muutamia päiviä selailtua niin intensiivisesti kaikkia ihania sisustusblogeja, että tuntuu kaikki muu jäävän toissijaiseksi. On sitä pitänyt tietty vähän panostaa sisustamiseenkin, lauantain halloween-juhlia odotellessa. Tässä sitä sivuja suunnitellessa on jo vierähtänyt tunti jos toinenkin ja isäntä jo väsähti tuohon sohvalle kisulit kainalossa. Ehkä joudun kuitenkin tässä vaiheessa luovuttamaan ja innolla odotan aamua, kun taas pääsen koneen ääreen. Hyvät yöt!