sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Kirppisostoksia ja adventin viettoa


Nyt saa vissiiinkin sitten ihan virallisesti kaivaa esiin joulukoristeita ja valoja. Joululauluja lupasin soittaa töissä vasta joulukuussa, joten niitä täytyy vielä hetki siis odotella. Listalle on kuitenkin haalittu jo muutama sata biisiä :) Tänään pitäisi vielä piipahtaa ideaparkissa katsomassa hieman joululahjoja. Vielä on monta lahjaa hankkimatta ja kaikille ei ihan tuo taiteellinen visioni riitä kehittelemään omatekoisia lahjoja. Panostetaan sitten siihen omaperäiseen paketoimiseen.


Tässä taannoiset ostokseni puukeinuhevonen ja kirjainsabluuna Tallipihan Valjashuoneelta, sekä ruututyynyt Kodin ykkösestä. Sabluunaa olenkin jo ehtinyt testailemaan, mutta tuotokset eivät ole olleet ihan julkaisukelpoisia.




Eilen kirpparikäynniltä löytyi pieni suppilo. Sopii kivasti aiemmin löytyneet emalikauhan kaveriksi. Ja mukaan tarttui myös ihanainen lasisokerikko ja -kermakko.



Uusia ruskeansävysiä ruutusydämiä valmistui laatikollinen pikku ystävältä. Osa jäi omaan käyttöön...



Löytöliiteriltä ostin pari peltilaatikkoa, jotka vielä odottavat sisältöä. Muutakin löytyi, mutta päätyivät pukinkonttiin ;)


.
Piti vähän askarrella leivosvuokataidetta. Isompi roikotin on vielä työn alla. Kunhan saan kaivettua siihen vanhoja alumiinilusikoita vielä kaveriksi.


Ja ikkunalle päätyi myös virkattuja pehmosydämiä joulua odottamaan. Vielä valot puuttuvat, mutta joskos sitä tämän päivän aikana saisi nekin kiinniteltyä ikkunalle.


torstai 25. marraskuuta 2010

Yksin kotona 2

Yksin kotona ja vielä tuppaa kuumetta päälle. Toivottavasti on vain nopeasti ohi menevää. Lauantaina on suunnitelmissa kirppiskierros ja sillon pitäisi olla täysi puhti päällä :) Ja oma kulta tulee kotiin työreissulta. Ihanaa! Olin niin ajatellut olevani ahkera kun jäin yksikseni, mutta toisin kävi. Yhden lokerikkolöydön maalasin ja muutaman joulukoristeen sain aikaiseksi (joista kuvat tulee tänne sitten myöhemmin). Eilen sain nimittäin anoppilasta ison kasan tavaraa, jotka olivat vain lojuneet vintillä ja odottaneet noutajaa. Sabluunatkin tulivat postissa, mutta en vielä saanut onnistuneesti kokeiltua niitä. Pitäisi viikonloppuna testata vielä kuvansiirtoa kankaalle uudella menetelmällä. Tulee siis vauhdikas viikonloppu. Joululahjatkin on vielä ihan vaiheessa...

maanantai 22. marraskuuta 2010

Tapahtumarikas viikko

Kyllä eilen illasta väsytti. Appiukon muistotilaisuus meni putkeen niin ruokien osalta kuin muutenkin. Stressasin kakkujen ym. tekoa jo pitkin viikkoa, mutta vanhasta muististahan nyt tuollaset pidot nykästään :) Meinas vaan tulla kiirus kun oli niin paljon muutakin ohjelmaa. Töissä tosin oli hiljasta...

havuja ja neilikoita
Lauantaina sain myös töihin vietyä ison kasan joulumyyjäistavaraa. Eräs rouva on kovasti innostunut ompelemaan näitä sydämiä...





Poikkesin perjantaina kädentaidot-messuillakin ja sieltä poiki monia uusia ideoita. Tänään työstettiinkin ystävien kanssa joulukortteja oikein urakalla. Voittaa ne ainakin markettien kortit :)




sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Kirppislöytöjä jälleen kerran


Kuvatus kanasta oven päällä. Jäi joltakin kirppisreissulta mukaan. Hassu :)



Tämänpäiväinen saldo. Pieni kenkälesti oli oikeasti pullonavaaja, mutta tottakai se oli ostettava.

Torsoillaan


Sain vihdoin torson/mallinuken. Harmi vaan, että se ei ole sellainen vanhanaikainen puunupilla ja puujalalla varustettu, mutta on toi silti hieno! Täytyy vielä miettiä mihin sen laitan.
Isäntä on säästänyt mulle purkkeja ja olen niitä vähän päällystänyt ja laittanut etiketit. Vielä pitäisi kirjata mitä ne sisältävät. Mainioita kynien ja muiden pikkutilpehöörien säilytykseen. Jos vaikka joskus sais tähän kaaokseen jotain tolkkua.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Laiska-lauantai

Sataa hervottoman kokoisia ihania lumihiutaleita. Olenkin jo ihan lopen kyllästynyt tuohon vesisateeseen ja loskaan, vaikka sitä ei ole edes oikeasti ole kestänyt kauaa. Syksyllä voisi aina suoraan hypätä siihen kunnon talveen ja keväästä voisi nopeasti taas lumet sulaa ja kukat kukkia...Kuka sitä kurjaa ilmaa kaipaa? Muutenkin meillä on aina niin pimeätä täällä.
Tänään on vapaapäivä, mutta en silti ole saanut mitään järkevää kotona aikaiseksi. Ei huvita siivota ja askartelutavaroiden roudaaminen alakertaan tuntuu nyt toivottoman vaikealta ja osa tavaroista kuitenkin on siskon luona. Joten heti kun saan jonkun kuningasidean, niin totean että puolet tavaroista puuttuu.
Tein päätöksen, että aloitan jouluvalmistelut koristeluiden osalta vasta kun kuu vaihtuu. Samoin lupasin isännälle, että myös joululaulujen luukuttaminen alkaa vasta silloin. Sain yhtenä jouluna lahjaksi soittimen kuulokkeilla varustettuna, ladattuna täynnä joululauluja, jottei muiden tarvitse kuunnella niitä...kumma juttu, ettei kaikki tykkääkään soittaa lumiukkoa kymmenen kertaa peräkkäin...

Kauppareissun tuliaisia

Pyrähdin kaupoilla ja satuin siinä poikkeamaan pitkästä aikaa Halpa-Hallissa. Sieltä jäi mukaan ompelutarvikelaatikko, korutorso, tervetuloa-kyltti, lankoja ja söpö ovistopperi-possu. Kyseinen kauppa on yllättänyt mukavilla hinnoillaan ennenkin ja siellä on aina kiva käydä kurkkimassa uutuuksia. Harvoin tulee tyhjin käsin pois lähdettyä...

torstai 11. marraskuuta 2010

Lisää löytöjä ja muuta kivaa...

Kirpparilta löytyi pienet söpöt vauvan tossut ja pakkohan ne oli ostaa vaikkei meillä niille olekaan käyttäjää. Päätyivät siis nekin lasipurkkiin tuonne muiden aarteiden sekaan. Purkki sai hatukseen vielä toisenkin löydön, nimittäin pitsillisen nenäliinan.
 Isäntä sai synttärin kunniaksi amarylliksia. Piti vielä nopeasti napata kuva, ennenkuin pääsevät kokonaan lakastumaan. Kissatkin ovat, ihme kyllä, jättäneet rauhaan. Toisin kävi edellisille kukille...


Tässä vielä yksi pitsiliinoista. Otin piparimuotteja kaapin kätköistä jo valmiiksi esille ja ne saivat sijoituspaikakseen ikean purnukan. Toivottavasti viikonloppuna jo ehtisi ensimmäiset piparit leipomaan.

.

maanantai 8. marraskuuta 2010

anopilta saadut ruusut

kirppikseltä löytyneet kynttilänjalat valkoisiksi maalattuina

Lumi peitti maan...

Ihanaa herätä ja katsoa ulos, kun maa on peittynyt lumeen. Tulee niin jouluinen olo. Täytyykin töiden jälkeen ripotella ulkotulia ja lyhtyjä pitkin pihaa. Illalla teinkin jo ensimmäiset joulutortut tälle vuodelle, kylläkin omenahillosta. Maalailin puisia kuvioita joulukortteja varten ja kikkailin rasioiden kanssa leikellen ja liimaillen. Tänään pitäisi vielä ehtiä siivoamaan ja leipomaan isännän synttäriä varten. Nyt hopihopi siis kaivamaan autoa esiin lumen alta ja suunnaten taas töihin.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Kirpputorin löytöjä

Olipas tänään antoisa kirpparireissu. Tuli kyllä neljä kirpparia aika tehokkaasti koluttuakin. Löysin sydämen muotoiset kynttilänjalat (punaiset, jotka jo maalasin valkoiseksi), paketin erilaisia pitsejä, raidallista kangasta, lasipurkin, metallisia leivosvuokia, teippitelineen, lasikulhon, puisen salaattikulhon ottimineen sekä pitsiliinoja. Ai niin ja sitten vielä löytyi vanua iso pussillinen ja metallinipsuja. Lisää siis askartelumateriaalia. Oli siinä kantamista kerrakseen. Piipahdimme myös Tammelassa kahvilassa nimeltä Aamurusko. Kiva paikka, eikä mikään hintavakaan. Ahnehdin paahtoleivän lisäksi vielä munkin, vaikka olisin pärjännyt kyllä ihan vaan sillä leivälläkin.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Väkerryksiä

Isäntä oli jostain pelastanut johtokelan ja kiikutti sen kotiin. En vielä tiedä mihin tarkoitukseen se päätynee, mutta rupesin sitä kuitenkin maalaamaan jo valkoiseksi. Ehkä vähän juuttinarua ja kyllä siitä hyvä pikkupöytä saadaan...
kela
Eilisillan väkerryksiä...pikku pussukoita. Tiedä sitä jos vaikka pukin konttiin päätyvät.

pussukoita tekstillä
 Nyt kun vielä saisi hieman virtaa, niin pääsisi jo tänään aloittelemaan projekteja. Ehkä pienet päivätirsat ja sitten reippaana väkertämään. Tästä tulee vielä tehokas viikonloppu.

Iloinen yllätys

Ihanaa, ihanaa! Ystävä piristi päivää tuomalla minulle laatikollisen kangastilkkuja ja erilaisia askartelutavaroita. On helmiä, leimasimia ja nauhoja. Kyllä nyt sormet syyhyää ompelemaan pussukoita ja odotan kovasti pian koittavaa joulukorttien tekopäivää.

Viikonloppua odotellessa

Ihanaa! Viikonloppu tulossa ja luvassa on paljon askartelua ja ompelua. Illasta väkertelin jo savimassasta pieniä koristesydämiä, enkä malttanut olla sotkematta uudestaan käsiäni heti aamusta. Ompelin eilen taas muutamia joululahjapussukoita ja sain onnistumaan kuvansiirtoakin kankaalle. Valítettavasti puhelimeni jäi sille ompelureissulle, joten ottamani kuvat laitan töiden jälkeen nähtäville. Nyt nopeasti kuppi teetä ja suunta kohti työmaata.