keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Aamulenkkeilyä ja kevättä odotellessa

Nyt täytyy kyllä laittaa ruksi seinään, sillä nousimme isännän kanssa tänään kuudelta kävelylenkille. Ei TODELLAKAAN meikäläisen tapaista. Nyt on siis tehty lupaus paremmista elämäntavoista ja se aloitettiin aamuisilla pyrähdyksillä talvipakkasessa. Ei ollut mikään mieltä ylentävä tuo aloitus, sillä tuuli puhalsi puuskittain ja ropsautteli niskaan lumia puista ja oli kylmä!!! Ja en todellakaan ole mikään aamuihminen. Lenkin jälkeen oli vielä soffalla löffittävä hetki, ennen kuin pääsi töihin lähtemään :P Mutta onhan sitä tietty itseensä tyytyväinen, että kerrankin sai itsensä potkittua liikenteeseen. Aurinkoa hieman kaipaisi. Tosin olisi se kevätkin jo tervetullut. Ikean narsissit kuihtuivat kyllä jo nuppuvaiheeseen, joten sekin ilo oli sitten siinä...Katselin jossain blogissa jokin aika sitten kaunista ruusukimppua ja ajattelin, että tuollainen täytyy seuraavaksi saada myös minun pöydälleni piristämään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti